H.V.Pöyhtäri perusti kirkkokuoron välittömästi tultuaan Toholammille kanttoriksi 1904. Kuoron ensimmäinen laulu oli suvivirsi ja se esitettiin silloisen kirkkoherran vaimolle Lyydia Aimoselle 23.5.1904 hänen nimipäivänään. Kirkkoesiintyminen oli vasta 1907 ensimmäisten urkujen vihkiäisjuhlassa. Urut ovat muuten edelleen käytössä kirkon kakkosurkuina. Kuoro rekisteröityi vasta 1947 liittyen samalla Suomen Kirkkokuoroliittoon. Toholammin Kirkkokuoro on 1970-luvulta saakka esiintynyt oman paikkakunnan lisäksi vuosittain lähiseurakunnissa. Pisin konserttimatka ulottui Ruotsiin 1975. Kirkkokuoro on myös keskeisesti mukana kahdella äänitteellä "Kauneimmat joululaulut Toholammilla" (1978) ja "Tänään auttaa Herra" (SLEY 1997). Päätehtävä on kuitenkin avustaa jumalanpalveluksissa. Se tapahtuu vähintään kahdeksan kertaa vuodessa.
Kirkkokuoroa ovat johtaneet vakinaiset kanttorit
Heikki Viljami Pöyhtäri
1904-1953
Pauli Tastula
1954-1959
Lassi Anttila
1960-1967
Osmo Jämsä
1971-1981
Erkki Laaksonen
1981-1982
Antti Haapaniemi
1982-1988
Erkki Laaksonen
1988-1990
Osmo Jämsä
1990-2009
Kanttoripulan ajat on ylitetty kuoron laulajien Aimo Kotilan ja Erkki Laaksosen johdossa.