Minna aloitti nuoriso-ohjaajana "Itse täytyy olla esimerkkinä nuorille"
Jorma Rekonen, Toholampi
Kauan ei Halsuan Kanalankylästä kotoisin oleva Minna Koskela ehtinyt työpaikkaa hakea, kun tärppäsi.
- Ja on oikein mukava, että näin läheltä, Minna sanoo. Hän aloitti pari viikkoa sitten Toholammin seurakunnan nuoriso-ohjaajana. Tämä on hänen ensimmäinen työpaikkansa, sillä Minna valmistui vasta toukokuun lopulla.
Minna Koskela ei ole pettynyt työpaikkansa puitteisiin, sillä melkein koko kesä menee seurakunnan leirikeskuksen Hongiston maisemissa leireillä. Tällä hetkellä on meneillään rippileiri.
- Tämä on ihana ja kaunis paikka.
Kun Minna Koskela paaluttaa seurakunnan nuoriso-ohjaajan tärkeimpiä tehtäviä, hän pistää itsensä likoon.
- Itse täytyy olla kristityn esimerkkinä nuorille. Tietysti myös se, että nuoret kasvaisivat uskossa ja saisivat elämän eväitä, jotta heidän olisi myöhemmässä vaiheessa helpompi löytää itsensä kristittyjen joukosta vieraalla maaperälläkin, Minna kertoo.
Minna Koskela kertoo jo kuulleensa, että Toholammin seurakunnan toiminnassa on todella hyviä ja aktiivisia nuoria mukana. Muuten hän uskoo toholampilaisen nuoren olevan ihan tavallisen suomalaisen.
Minna Koskela ei varmasti jää sanattomaksi jos puhe kääntyy hevosiin, sillä hän on Erkki Koskelan tytär. Erkki taas hevos- ja ravipiireissä varmasti tunnetaan.