Helena ja Kauko Kekkonen                                                                              Lähettikirje 6.2009

TLRC P/Bag 040, Maun, Botswana                                                                                                           helena.kekkonen.etutaka.felm.org                                                                                                  kauko.kekkonen.etutaka.felm.org

Hei ystävät!

Lasten laulua mukaellen, ”joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella, namusia ripustettu ompi kuusen oksille”, kun tätä kirjettä kirjoitamme. Meidän joulupuumme oli viimeksi Botswanalainen kaunis puu, josta kuva 1 kertoo. Siinä oli yhtäaikaa valkoisia ja keltaisia kukkia.

Edellisessä kirjeessä jäimme siihen tilanteeseen, että parlamenttivaalit olivat  ovella, nyt tiedämme myös niiden tulokset.

Botswanan Demokraattinen puolue (BDP), eli presidentin puolue, sai vaaleissa 45 paikkaa, yhden lisäpaikan ja äänistä 53.7 %, edellisissä vaaleissa pari % vähemmän. Pahin kilpailija Botswana National Front 6 paikkaa, menetys 1 ja 21,4% äänistä. Näin nykyinen presidentti Ian Khama ja hänen puolueensa voittivat vaalit. Hän on mielestämme hyvä presidentti, raittiusmies ja järjestyksen ystävä. Hän on myös Botswanan ensimmäisen presidentin Sir Seretse Khaman poika. Presidentti kiersi ennen vaaleja kylissä kuunnellen ihmisten huolia. Mekin olimme Maunissa kuuntelemassa presidenttiä kyläkokoontumisessa.

 Thuson opiskelijoiden valmistujaisjuhlat 13.11.09. Tilaisuus oli monella tavalla tunteita nostattava. Thusossa kaksi vuotta ahertaneet 21 opiskelijaa olivat valmistuneet uuteen elämänvaiheeseen, kuva 2. He olivat oppineet erilaisia käden- ja sosiaalisen elämän taitoja. Puheenvuoroissa heitä kannustettiin aloittamaan omaa liikeyritystä kotipaikkakunnallaan.

Pääpuheenvuoron pitänyt terveysministeriön edustaja antoi tunnustuksen Thuson työlle, koska se auttaa erilailla vammaisia nuoria pääsemään elämän syrjästä kiinni.

Hän antoi kiitosta myös SLS:lle (Suomen Lähetysseuralle), sen talous- ja työntekijätuesta. Juhlapöydässä, kuva 3, vasemmalta, sairaalan ylilääkäri, ylihoitaja johtajamme Mooses Kandovazu, ja terv. ministeriön edustaja, puolustusvoimien edustajana majuri ja ammattukoulun rehtori.  

On syytä muistaa, että Kerimäkeläinen, tarmokas  diakonissa Helmi Makkonen vaikutti suuresti siihen, että Thuso yli 20 sitten rakennettiin. Suomalaiset olivat sitä hanketta toteuttamassa SLS:n kehitysyhteistyömäärärahojen turvin. Näin ihmiset saavat olla mukana Jumalan ihmeellisissä töissä.  

Opiskelijoiden puolesta kiitospuheen piti Tiroyaone  Kgangyame, kuva 4. Hän on lahjakas persoona ja  kertoi, että ei ole helppoa elää vammaisena yhteiskunnan rattaissa. Hän tietää mistä puhuu, sillä häneltä on amputoitu toinen jalka.

Luimme koskettavan tarinan Maunissa ilmestyvästä Ngami Times lehdestä 6.11.09.

Kahdeksan vuotias bushmannityttö, Kelapile Kayawe oli koulun ensimmäisellä luokalla. Koulu oli 22 kilometrin päässä kotoa, mistä syystä hän asui koulun asuntolassa. Vaalipäivänä 16.10.09 oli vapaapäivä myös koulusta ja tyttö käveli muiden mukana  kotiin viikonlopuksi. Kun vapaapäivät olivat kuluneet, kylän lapset palasivat kouluun takaisin, mutta Kelapile jättäytyi kotiin. Vanhempien huomatessa tämän he päättivät lähettää tytön hänen veljensä mukana kouluun takaisin. Näin tehtiinkin ja veli palasi kotiin. Kelapile ei jostain syystä viihtynyt koulussa ja hän lähti seuraamaan veljeänsä jalkaisin, mutta hän eksyi kotimatkallaan. Kun tieto myöhemmin tuli kotiin Kelapilen katoamisesta, kotikylältä joukko ihmisiä lähti etsimään häntä mutta tuloksetta. Nyt asiasta ilmoitettiin poliisille ja armeija hälytettiin etsintöihin. Viidentenä päivänä katoamisesta hänet löydettiin kuolleena. Hän kuoli nälkään, janoon ja uupumukseen käveltyään puskassa viiden päivän aikana 155 kilometriä. 

Botswanan erämaa-alueet ovat valtaisia ja tiettömiä, sinne voi eksyä kokeneempikin kulkija. Usein matkantekoon käytetään edelleen aasivankkureita, kuten kuvassa 5.

Seuraavaksi lainaus Helenan pitämästä aamuhartaudesta 23.10.09 Thuson kappelissa.

Olin kenttämatkalla Qaunqwassa, kaukana puskakylässä. Matkalla tapasimme miehen, joka makasi puun alla kovassa päänsäryssä. Hänen päänsä ympärille oli sidottu huivi, sillä toiveella, että päänsärky olisi helpottanut. Yritimme auttaa häntä, hieroimme hänen päätään ja niskojaan ja rukoilimme hänen puolestansa. Ennen lähtöämme  meille tarjottiin maukasta lehmänlihaa  ja söimme sitä hyvällä ruokahalulla. Myöhemmin sain tietää, että se oli esi-isien hengille uhrattua lihaa, sillä oletettiin voitavan lepyttää näitä henkiä ja sitä kautta edistää sairastavan miehen paranemista.

Raamattu kertoo, että ei ole sovitusta ilman veren vuodatusta ja meidän syntimme tarvitsee sovitukseen uhrin ja veren vuodatuksen. On kuitenkin loukkaus Jumalaa kohtaan, jos haemme sovitusta esi-isien hengiltä, uhraamalla lehmä sovitukseksi. Me tiedämme, että Jumala antoi täydellisen uhrin, uhraamalla poikansa Jeesuksen Kristuksen. Hänen verensä riittää sovitukseksi meidän synteihimme ja sairauksiimme, emme tarvitse muuta uhria.

Etelä Afrikassa ilmestyvästä kristillisestä lehdestä luimme seuraavan tarinan. Perheen äiti oli tullut raskaaksi pian edellisen lapsen syntymän jälkeen. Hän meni lääkäriin ja totesi, ettei halunnut tätä uutta lasta, vaan hän halusi abortoida sen. Lääkäri kävi mietteliääksi ja totesi hetken päästä:” Minulla olisi tähän asiaan helpompi ja äidille turvallisempi ratkaisu. Surmataan tuo elossa oleva lapsi ja annetaan tämän uuden syntyä luonnollisella tavalla”. Tähän nainen totesi, mutta eihän lasta saa surmata.

Eihän lasta saa surmata, eikö niin? Tällainen kertomus voi hätkähdyttää ja kuitenkin lapsia surmataan abortoimalla. Suomessakin on surmattu abortoimalla yli puoli miljoonaa lasta  aborttilain säätämisen jälkeen. Eikö kirkon ja meidän kristittyjen tulisi olla heikkojen ja näiden puolustuskyvyttömien puolella?

Nyt ajankohtaiseksi näyttää nousevan myös keskustelu eutanasiasta, eli elämän päättämisestä myrkkypillerillä. Sonja Falk kirjoittaa osuvasti Uusi-Tie lehdessä 24.9.09: ”Miksi vanhusten hoitamisesta on nyt tulossa jotenkin kohtuuton taakka? Kyse on vastavuoroisuudesta. Ikäluokille, jotka ovat surmanneet seitsemäsosan jälkeläisistään ennen syntymää, ei meinaa riittää hoitajia, kun tulevat vanhoiksi. Heidän jälkeläisensä suunnittelevat vastavuoroisesti surmaavansa vanhempansa ennen näiden luonnollista kuolemaa. Eli vanhemmilla ei ole aikaa ja varaa kasvattaa lapsiaan ja lapsilla ei ole aikaa ja varaa hoitaa ikääntyneitä vanhempiansa. Tavallaan aika tasapuolista.”

Olemme erittäin hämmästyneitä Ruotsin luterilaisen kirkon päätöksestä  toimittaa Jumalan Sanan vastaisia homo- ja lesboparien vihkimisiä sekä valita lesbosuhteessa oleva henkilö piispaksi. Tällainen on vahingollinen malli kirkolle ja kirkon paimenelle, koska juuri piispan tulisi olla esimerkki ja huolehtia Raamatun mukaisesta  opetuksesta. Ruotsin evankelisen allianssin (SEA) pääsihteeri  Stefan Gustavsson erosi kirkosta tämän johdosta ja katsoo, että Ruotsin ev.lut. kirkko on valinnut täysin uuden tien. Evankeliumia ei siellä julisteta enää vapautukseksi synnistä, vaan vapaudeksi hyväksyä synti. Näin kirjoittaa Sanansaattaja 45/09.

Täällä Botswanassa ja Maunissa luterilainen kirkko kamppailee taloudellisessa ahdingossa ja sen johdosta myös työntekijävajeessa. Elämme kirkossa ilman kanttoreita, urkuja ja suntioita. Joskus kirkon lattiaa ollaan vielä lakaisemassa 10 min. jälkeen alkamisajan ja lakaisija voi olla henkilö, joka on saarnavuorossa. Virret aloittaa usein joku kirkon penkissä istuva seurakuntalainen. Kirkon kellot soivat joskus 20 minuuttia myöhässä.                     

Paljon on toisaalta myönteistä, spontaania ja erilaista. Jumalanpalveluksessa on erilaisia laulukuoroja, on vapaan sanan mahdollisuus, vieraat esitellään aina. Kirkkokansa kättelee toisensa rauhan tervehdyksin aina ennen ehtoollista. Kun poistutaan kirkosta, kätellään jonossa seisten, jolloin kaikki tervehtivät kaikkia. Jos joku ostaa auton, se siunataan Jumalanpalveluksen jälkeen ulkona. Nuoria on runsaasti ja pyhäkouluissa on paljon lapsia.

Ihmisen rakkaus yltää usein vain voimaan ja nuoruuteen.  Jumalan rakkaus yltää myös maan alimpiin paikkoihin, vajavuuteen, heikkouteen, syntiseen ja köyhään. Jumala rakasti niin paljon tätä paratiisissa syntiin langennutta ihmiskuntaa, että Hän Jouluna antoi meille Poikansa Jeesuksen Vapahtajaksi ja syntiemme sovittajaksi.

Luukas kertoo: ”Katso minä ilmoitan suuren ilon, meille on syntynyt Vapahtaja.”

Pyhäinpäivänä kuuntelimme Suomesta tullutta hengellisen musiikin toivekonserttia. Mieltä nostatti kovasti seuraavat laulun sanat.

Oi kanaan maa, oi kallis maa, se maa, jossa Jeesus on. Mihin Jumalan lapset pääsevät, iäisesti olemaan. Kiittäkää Herraa, kiittäkää Herraa, kiittäkää, kiittäkää, kiittäkää Herraa. 

Kuvassa 6 kuuro Yaone tyttärensä kanssa. Hän opetti Helenalle viittomakieltä.                                                                                 

Kiitosaihe on se, että selvisimme tulvasta ilman vahinkoja. Naapurit tekivät korkean pengermän sivujokeen, joka pysäytti meitä uhkaavat tulvavedet.

Muistattehan edelleen rukouksin Thusoa, luterilaista kirkkoa ja meitäkin.

 Rauhaisaa Joulujuhlaa toivotellen Helena ja Kauko