Työntekijöiden suunnittelupäivässä katselimme kulunutta talvi-kevätkautta ja suunnittelimme -syksyä. Ja kurkistimmepa ensi vuoteen saakka. Jos tulevaa toimintaa ei ajoissa suunnitella, se yllättää meidät "kuin varas yöllä", kuten Sanassa sanotaan.
Syksyllä on tulossa muunmuassa kouluunlähtijöiden siunaaminen 15.8. sekä Lampilla että Lestillä. Perheen sunnuntaita vietetään 3.10 Mikkelinpäivänä. Samalla on tänä vuonna 5 vuotta täyttäneiden/ täyttävien synttärit. 24.10 on puolestaan kymppisynttärit, ja 21.11. 70-v täyttävien juhla. Rippikoulusunnuntaina 10.10. aloitetaan ensi vuoden riparit. Johonkin 1.adventtisunnuntain tuntumaan ajoittuu Kynttiläillallinen, joka on kaikille avoin iltajuhla. 1. Adventtina on varhaisnuorten adventtijuhla. Syyskuussa on herätysliikkeillä perinteisiä kirkkopyhiään ja syysseurojaan.
Lokakuun 9. vietetään Raamattulauantaita, jonka ohjelmaan kuuluu teol.tri. Keijo Nissilän raamattuluento, ja raamattuvisa. Tähän visailuun voi osallistua kolmihenkisillä joukkueilla. Aihepiirinä on Luukkaan evankeliumi. Niin että ei muuta kuin keräämään kolmen hengen porukkaa kokoon, ja lukemaan evankeliumia! Kolme parasta joukkuetta palkitaan. Ilmoittautumisia otetaan vastaan syyskuun loppuun saakka kirkkoherranvirastossa. Kysymykset ovat oikein -väärin -vaihtoehtoja -ei siis tarvitse pitää pitkiä selityspuheita.
Niin, ja marraskuussa on seurakuntavaalit.
Keskustelimme porukalla maallikoiden mahdollisuuksista osallistua erilaisiin palvelutehtäviin. Nyt meillä on jo monia mahdollisuuksia: on kuorotoimintaa, keittiövuoroja, tekstinlukua jumalanpalveluksissa, maallikkokoulun käyneiden ehtoollisavustusvuoroja, lähetys- ja diakoniatyötä ym. Vielä eräs tehtävä olisi tarjolla: virsitaulun hoitaminen jumalanpalveluksen aikana. Siis sen soikean taulun, johon mahtuu yhden virren numero kerrallaan. Sen taulun avulla voi palvella nettijumalanpalvelusta katsovia, siitä kun numerot näkyvät netissäkin. Kuka vaan haluaa, voi tulla pyhäaamuisin virsitaulua hoitamaan Lampin kirkkoon. Ja jos ei ole vielä löytänyt itselleen tehtävää ja paikkaa seurakunnasta, rohkaisemme ottamaan työntekijöihin yhteyttä. On vahinko, jos haluaisit tulla mukaan, mutta et osaa/uskalla, ja me täällä odotamme, että tulisit. Ota rohkeasti yhteyttä!
Kesän tullen seurakunnan kerhot ja kuorot ym. ovat tauolla. Mutta raamatunlukupiiripä jatkaa! Joka maanantai Vanhan pappilan tiloissa luetaan Raamattua. Nyt ollaan menossa 2. Mooseksenkirjassa. Kyytiin voi hypätä, vaikka ei olekaan ollut alusta asti mukana.
Kesäillan hartaudet kutsuvat keskiviikkoiltaisin. Mariantuvalla Lampin kirkon vieressä on kahvitarjoilu, kuten kesäkuusta elokuun alkuun saakka myös jumalanpalveluksen jälkeen. Kahvitus pyörii vapaaehtoisin voimin (ainekset tarjoaa seurakunta). Lampin kirkko toimii tiekirkkona 21.6.-7.8. jolloin siellä on ovet avoinna. Sunnuntaisin ovat vapaaehtoiset päivystäjät paikalla.
Rakkaat lukijat, tämä oli tällä erää viimeinen blogi. Kiitän sydämellisesti teitä kaikkia, ja toivotan siunausta kesäpäiviinne. Palataan näille sivuille elokuussa.
KEVÄISIÄ TUOKSUJA 24.5.2010
Lämpimien kevätiltojen innostamana olen tutustunut seurakuntaan pyörän satulasta katsellen. Paljon enemmän siitä näkeekin kuin autolla ajaessa. Autoon ei näe esimerkiksi pienenpieniä keto-orvokkeja, joita kasvaa tien pientareella. Kyllä ovat nättejä.
Tuomet kukkivat ihan valkoisena vaahtona. Tuoksu tuntuu ohi pyöräilevän nenään kevyenä ja keväisenä. Mutta sisätiloissa en enää uskalla tuomien kanssa olla. Merkillistä, että allergia voi pahentua iän mukana, olin luullut, että se helpottaisi.
Tuoksuu Toholammilla muukin kuin tuomi. Lamppilaiset arvannevat, mitä tarkoitan, mutta muualla asuville lukijoille valaistakoon, mistä on kysymys. Täällä Toholammilla on nimittäin lehmiä enemmän kuin ihmisiä, ja tämän valtaväestön ruuansulatustoiminnan lopputulema nykyaikaisin menetelmin käsiteltynä palautetaan kevään koittaessa takaisin luonnon kiertokulkuun. Toimenpiteen hyödyllisyys paljastuu sadaonkorjuaikana. Hyvin höystetyt pellot tuottavat vantteria tähkäpäitä.
Maataloudesta elantonsa saavat ottavat leipänsä hyvin konkreetisti Luojan kädestä. Tekniikan ihmeaikanakin "Hän säätä ja ilmat säätää". Toivottavasti tänä vuonna "myös hyisen hallan häätää, ja viljan vartuttaa". Alueemme vahvan maatalouden menestys on meidän kaikkien etu. Sen haluamme seurakunnassakin huomioida, kun järjestämme ensi sunnuntaina sekä Lampilla että Lestillä toukotöiden siunaamisen. Vaikka se tapahtuu vain kahdella pellolla, ja on muodoltaan symbolinen -vain pari kourallista siemeniä heitetään pellonreunaan- se sisältää siunauksen pyytämisen kaikille pelloille ja kaikelle kylvötyölle.
Ensi sunnuntaina on myös perhekirkot molemmissa kirkoissa. Tulkaahan koko perheen voimin laulamaan suvivirttä. Ja Toholammilla on miestenpäivät. - Tuntuu, että aivan vähän aikaa sittten kirjoitin näillä sivuilla naistenpäivistä, ja sanoin, että miehillä on omat päivänsä sitten keväällä. Nopeasti aika on rientänyt.
VALMISTA TULI 13.5.2010
Viime kerralla kerroin meneillään olevista asioista. Nyt on jotain saatettu loppuun ja saatu valmiiksi. Vuoden 2009 tilinpäätös ja toimintakertomus hyväksyttiin kirkkovaltuuston kokouksessa, joten nyt on viime vuosi kääritty pakettiin. Tilinpäätös oli hieman plussan puolella, mutta hurraamiseen -törsäämisestä puhumattakaan- ei ole aihetta. Nyt vielä olemme plussalla, mutta kun "myötäjäisrahoja", eli Lestijärven ja Toholammin seurakuntien liittymisestä Kirkkohallituksen maksamia rahoja, ei parin vuoden kuluttua enää tule, voi positiivisen tilinpäätöksen tekeminen tehdä tiukkaa. Verotulotkin olivat viime vuonna vähän pienentyneet. Mutta mennään silti eteen päin valoisin mielin. Ei hätä ole tämän näköinen.
Toinen valmiiksi saatu asia on seurakuntamestarin viran täyttäminen. Kirkkoneuvosto valitsi uudeksi seurakuntamestariksi oululaisen Antti Parkkilan. Antti on syntyisin Haapajärveltä, perheellinen nuori mies. Työkokemusta seurakuntamestarin tehtävistä on koulutuksen jälkeen kertynyt lähes kymmenen vuotta. Ennen vanhaan puhuttiin suntioista. Nykyinen virkanimike liittyy työn kuvaan: jos työtehtäviä on erilaisia, on viranhoitaja seurakuntamestari, jos on vain kirkkoon liittyviä töitä, on kyseessä suntio. Mutta kyllä me voimme Anttia kutsua suntioksi, kun se on tutumpi nimi.
***
Tänään, Helatorstaina, meillä oli perhemessu ja sen jälkeen varhaisnuorille suunnattu Etsi kirkon aarre -tapahtuma. Minna oli laatinut rastireitin, jossa lapset pääsivät kurkistamaan paikkoihin, joihin ei tavallisesti pääse. Kirkkomehut ja kahvit sämpylöiden kera oli katettu kirkkopihalle Mariantuvan eteen. Yritämme järjestää samassa paikassa kirkkokahveja pitkin kesää.
Kaiken hallintoon liittyvän puurtamisen vastapainoksi minulla oli ilo kutsua viime viikolla kolme eskariryhmää kirkkoon, niin ikään aarteita etsimään. "Etsi kirkon neljä aarretta". Lapset löysivät ne pienien vihjeiden avulla helposti. Samalla kirkkorakennus ja kirkon sanoman sisältö tulivat tutuiksi. Mitkä ne neljä aarretta ovat? En kerro -kysykää eskareilta. He tietävät.
Lestijärven eskarit ja ykkösluokkalaiset tulevat aarteen etsintään ensi tiistaina Lestin kirkkoon.
MENEILLÄÄN 6.5. 2010
Eräässä radio-ohjelmassa sanottiin, että ei pidä puhua "tekemättömistä töistä" tai "keskeneräisistä töistä" vaan "meneillään olevista". Heti olo kevenee! Keskeneräinen, tekemättömästä puhumattakaan, kuulostaa raskaalta ja syyllistävältä. Niihin sisältyy vihjaus saamattomuudesta ja laiskuudesta. Mutta meneillään olevassa on selvästi positiivinen kaiku. Työn valmistumisen hyväksi on jo tehty jotakin, ja on vain ajan kysymys (ehkä pitkänkin ajan, ei sillä väliä), milloin työ valmistuu. Nuorempi polvi puhuu "vaiheessa" olevista töistä.
Seurakunnassa on aina jotakin meneillään. Tällä hetkellä seurakuntamestarin viran täyttäminen, toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen, vanhan pappilan remonttisuunnitelma...ja niin edelleen. Asioiden hoitamisjärjestys on se, että kirkkoherra ja talouspäällikkö valmistelevat asiat kirkkoneuvostoa ja/tai valtuustoa varten, jotka sitten kokouksissaan tekevät asioista päätöksensä. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra, ja valtuuston luottamushenkilö. Meillä kirkkovaltuuston puheenjohtaja on Heikki Liinamaa, ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Mika Ranta-Nilkku. Kimmo VIrkkala, talouspäällikkö, toimii aina sihteerinä.
Tästä sainkin hyvän aasinsillan varsinaiseen aiheeseeni. Olettehen, hyvät seurakuntalaiset, tietoisia siitä, että syksyllä on seurakuntavaalit, joissa valitaan uuden kirkkovaltuuston jäsenet nelivuotiskaudeksi? Näissä vaaleissa ovat äänioikeutettuja ensimmäistä kertaa Suomen kirkon historiassa myös 16 vuotta täyttäneet konfirmoidut nuoret seurakunnan jäsenet.
Tämän vaaliasia on sitten syksyyn saakka meneillään, ja myös näillä sivuilla esillä.
KIITOKSEN PAIKKA 3.5.2010
Hyvää palauteta ei tule liian usein jaeltua kaikkein lähimmille. Aviopuolisolle, lapsille, anopille...eikä työkavereille. Nyt on kiitoksen paikka, ja nämä kiitokset menevät työtovereilleni. Monestakin syystä, mutta nyt päällimmäisenä syynä on se, että työntekijät järjestivät vappuna huutokaupan lähetystyön hyväksi. Toivat omia taavroitaan myyntiin, ja huusivat kilpaa toistensa tavaroita (epäilen, että joku huusi omia tuomiaankin). Vahinko vain, että muuta yleisöä tämä huutokauppa veti kovin vähän. Mutta saimme kuitenkin kokoon yli 500 €. Lähetysväki, uusi lähetyssihteeri Dagny Hopeavuori ja vapaaehtoiset auttajat, leipoivat suuren määrän munkkeja ja tekivät simaa. Näilläkin kertyi yli 500 €, joten vapun saldo lähetyksen hyväksi kiipesi toiselle tuhannelle. Munkit loppuivat kesken, niin että viimeisenä munkkikahveille tullut sai pelkää kahvia.
Työntekijät olivat avustamassa myös messussa kaikissa mahdollisissa tehtävissä: tekstinlukijoina, laulajina, kolehdinkannossa, ehtoollisavustajina, kahvin kaatajina... koko joukko oli mukana. Minusta tällainen osoittaa hyvää yhteishenkeä ja sitoutumista seurakunnan perustehtävään, evankeliumin eteen päin viemiseen.
Sunnuntain messun yhteydessä siunattiin tehtäviinsä lastenohjaaja Kati Peltokangas, lähetyssihteeri Dagny Hopeavuori ja 11 maallikkoa, jotka tulevat palvelemaan ehtoollisavustajina. Heistä yhdeksän on maallikkokoulun käyneitä, ja kaksi maallikkosaarnaajaa. Tervetuloa tehtävään! Laitan teille pikapuolin tiedoksi avustusvuoronne. Jumalanpalvelus on seurakunnan yhteinen juhla, ja maallikoiden palvelutehtävä on yhteisen pappeuden, josta Luther puhuu, toteuttamista. Samalla se on keino, millä vastataan vähenevän työntekijävahvuuden tuomiin haasteisiin. Työ ei ole vähentynyt, mutta työntekijäresurssit ovat.
Tänään, maanantai-aamuna, ne työntekijät, jotka olivat töissä ja ehtivät paikalle, siivosivat vanhan pappilan vintille kertyneen rojun. Iso vintti, paljon tilaa = paljon rojua. Mutta nyt se on siisti. Kaikkea ei viety pois ja poltettu. Siitä pidimme me Ritvat (emäntä ja kirkkoherra) huolen. Kun miesten silmä vältti, kiikutimme valittua tavaraa, vanhoja tuoleja yms. tarpeellista piiloon vintin toiseen päähän. Hauskaa oli!
KARHU KIRKOSSA
Tulen juuri tilaisuudesta, jossa muisteltiin kirkkoon ja sen palvelijoihin liittyviä sattumuksia. Läsnäolijat muistivat sota-ajan hautaukset, jolloin arkkuja oli voinut olla samalla kertaa montakin. Isiä, veljiä, naapureita. Suruntäyteisiä muistoja, jotka liikuttivat vieläkin.
Mutta muistojen joukosta löytyi myös hauskoja tarinoita. Otsikkoni karhu ei viittaa menneiden aikojen pappeihin tai kanttoreihin, suntioista puhumattakaan, vaan ihan oikeaan metsäneläimeen. Toholammilla oli eräässä talossa ollut karhunpentu elättinä. Nuoret miehet olivat ottaneet jo isoksi kasvaneen asukin mukaansa joulukirkkoon. Aika kävi pitkäksi ulkona odottavalle, ja se päätti lähteä katsomaan, missä oma väki viipyy. Jotenkin se oli saanut kirkon oven avatuksi, ja tallusteli pitkin keskikäytävää. Huomatessaan nelijalkaisen kuulijansa pappi ihastelemaan, että joulu on niin suuri juhla, että metsän pedotkin saapuvat kirkkoon.
***
Löysikö karhu itselleen sopiva istumasijan, sitä ei tarina kertonut. Mutta monilla kirkkoon tulevilla ihmisillä on oma penkki, johon hakeutuu istumaan. Näin ei ole yksin Toholammin seurakunnassa, vaan koko Suomen siionissa. On mukavaa ja turvallista mennä istumaan tutulle paikalle. Näinhän teemme kotonakin. Meillä on lempituolimme ja paikkamme ruokapöydässä. Jostakin syystä kirkossa oma paikka löytyy useimmilla kirkon takaosasta.
Minulta on kysytty, millä keinolla aion saada ihmiset istumaan kirkon etuosaan. En millään. Mielestäni on tärkeintä, että ihmiset tulevat kirkkoon, istumapaikalla ei ole väliä. Meillä on hyvät äänentoistolaitteet, joten ääni kuuluu perälle saakka. Mutta jos haluaa saada jumalanpalveluksesta enemmän irti, kannattaa tulla etuosaan, missä kontakti puhujaan on aivan erilainen kuin kaukana takana istuessa. Varsinkin lasten kanssa tämä kannattaa huomioida: lasten pitää saada istua sellaisessa paikassa, että he näkevät ja kuulevat hyvin. Eikä lapsia tarvitse istuttaa hiljaa penkissä. Annetaan lasten katsella ympärilleen. Jos aika käy pitkäksi, voi mennä poikkikäytävällä olevien pienten pöytien ääreen katselemaan kirjoja tai piirtämään. Tärkeintä on,että lapsille ja vanhemmille jää kirkossa käynnistä hyvä mieli.
Jos lapsi saa itse valita paikan, hän tulee mielellään istumaan kirkon etuosaan. Minulla on tästä käytännön kokemusta. Kalajoella ollessani meillä oli sukulaislapsia yökylässä, ja he lähtivät aamulla kirkkoon mieheni mukana. Minä menin jo aikaisemmin. Jo kotona isompi lapsista kysyi minulta, voisinko varata heille paikan etupenkistä. Sanoin, että se järjestyy hyvin, koska siihen penkkiin ei ole Kalajoen kirkossa tungosta. Siinä veljekset sitten istuivat etupenkissä, ja seurasivat ilman näköesteitä jumalanpalveluksen kulkua.
***
Kirkossa ei ole karhuja! Kukaan kirkon kynnyksen ylittänyt iso eikä pieni seurakuntalainen (ja vaikka ei olisi seurakuntalainenkaan) ei ole "karhu", joka istuu väärässä paikassa.
VEISPUUKKI JA PLOKI 19.4.2010
Kirkko kehottaa työntekijöitään liittymään Facebookiin. Moni muu työnantaja kieltää notkumasta työaikana netissä yleensä ja Facebookissa erityisesti. Kirkossa sen sijaan korostetaan internetin mahdollisuuksia tiedottamisen, yhteydenpidon ja muun hengellisen työn välineenä. Mikäli olen asian ymmärtänyt, internet nähdään juuri uutena työvälineenä.
Minullakin on Facebook-sivu. Liityin, kun kaverit pyysivät. Onhan siinä hyvätkin puolensa: tapaan siellä mm. rippikoululaisiani ja kauempana asuvia sukulaisia, joista muuten kuulisi harvoin. On mukavaa lukea toisten kuulumisia, mutta mitä ihmettä itse kirjoittaisin sivulle? - En oikein usko, että Facebookista tulee minulle työväline.
Sen sijaan blogin kirjoittamisella oli selvä tavoite. Tulin syksyllä Toholammin seurakuntaan uutena työntekijänä, ja mietin, miten tulisin seurakuntalaisille tutummaksi, ja saisin tiedotettua asioista nopeasti ja taustoja selvitellen. Päätin kokeilla blogin pitämistä.
Aluksi minulla oli kolme lukijaa. Yksi Turtolassa (Tornionlaakson keskipaikkeilla), toinen Torniossa ja kolmas Porvoossa. Sitten ilmaantui kaksi lukijaa Kalajoelta. Onhan viisi lukijaa parempi kuin ei mitään.
Nyt lukijoita löytyy oman seurakunnnan alueeltakin. Ja blogin yhteyteen on laitettu mahdollisuus lähettää kirjoittajalle palautetta. Palaute voi koskea kyseistä kirjoitusta, tai mitä asiaa tahansa.
***
Ennakkomainontaa: vappuna me työntekijät järjestämme huutokaupan, jossa myydään kaikenkirjavaa kampetta, mitä omista komeroistamme olemme löytäneet. Musiikista mattoihin, kahvikupeista kenkiin. Tulkaa ihmettelemään ja huutamaan lähetystyön hyväksi. Myytävänä on myös kahvia ja lämpimiä munkkeja, vaikka kotiin viemiseksi.
***
Eilen, Hyvän paimenen sunnuntaina, oli Taaperokirkossa vierailulla lastenohjaaja-Katin pieni karitsa. Sillä oli tuttipullo eväänään. Lapset saivat käydä taputtamassa sitä. Moni näki oikean lampaan ehkä ensimmäistä kertaa.
KÖRÖ KÖRÖ KIRKKOON
...papin muorin penkkiin... Näinhän se vanha loru menee. Ensi sunnuntaina körötellään pienten lasten kirkkohetkessä, Taaperokirkossa. Kirkkohetki sisältää leikkejä, lauluja, lapsikuoro Ilonjyvän esityksiä, pienen puhee ja rukouksen. Lopuksi lapset kutsutaan alttarille siunattaviksi. Oman lempilelun voi ottaa mukaan. Minäkin otan Leevi Leikkiväisen, joka on "melkein oikea koira", ja on käynyt jo monella koululla minun kanssani. Eräs opettaja kysyikin, onko Leevi ollut minulla pennusta asti. On se. Ostin Leevin jo ollessani Oulaisten seurakunnassa. Leevi on kotoisin Kärkkäisen kennelistä.
Taaperokirkko on suunnattu perheen pienimmille, mutta isommatkin lapset ovat siitä tykänneet. Koko perhe voi osallistua. Ensi sunnuntaina siis Lampin kirkkoon ja 2.5. Lestin kirkkoon. Molemmissa Taaperokirkko on klo 15.
Mutta kun pappi onkin "muori", niin kenenkäs penkkiin körötellään? Tietysti papin vaarin!
***
Tein eilen jumalanpalvelussuunnitelmat kesäkuusta joulukuuhun. Lähtökohtana on, että Lampin kirkossa, joka on ns. pääkirkko, on jumalanpalvelus joka sunnuntai. Lestin kirkossa olisi kaksi jumalanpalvelusta kuukaudessa ja niiden lisäksi iltatilaisuus Sanan ja sävelen ilta seurakuntakodilla, koska sellaista on toivottu. Sykäräisen kappelissa tulee -valitettavasti- olemaan pääsääntöisesti vain yksi jumalanpalvelus kuukaudessa, ja mahdollisuuksien mukaan Laulumessu joinakin pyhäiltoina. Kesäaikaan ei ole Lestillä iltatilaisuuksia.
Enemmän haluaisin varsinkin Sykäräisiin tarjota, mutta kaksi pappia ei ehdi siihen, mihin kolme ehti. Kun molemmilla papeilla on yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa, olemme kahtena viikonloppuna yksipappinen seurakunta, jolla on kaksi kirkkoa ja yksi kappeli.
***
Kävimme varhain aamulla Kalajoen maastossa katselemassa ja kuuntelemassa joutsenten ja kurkien kevättunelmia. Yöpakkasen jälkeen menomatkalla kohti Särkijärven kotaa hanki kantoi hyvin, mutta palatessa miestä näytti upottavan. Koiraa ja minua se kantoi. Aika paljon on vielä metsässä lunta. Ilma raikui joutsenten ja kurkien laulusta.
TAIVAALLISTA LEIPÄÄ JA VÄHÄN MAALLISTAKIN 8.4.2010
Kiirastorstain messussa Toholammin kirkossa ehtoollisleipänä oli tavallista, vaaleaa leipää. Tällainen tapa on joissakin seurakunnissa, kertoi minulle eräs syksyllä tapaamani henkilö. Lupasin ottaa vihjeestä vaarin. Arto ja Osmo, seurakuntamme emerituskappalainen ja -kanttori, pitivät käytäntöä hyvänä ja nimenomaan kiirastorstai-iltaan sopivana. Olisi mukava kuulla myös muiden seurakuntalaisten kommentteja. Laittakaa palautetta mieluummin suoraan minulle.
Molemmissa kirkoissa ja kappelissa käytetään gluteenitonta ehtoollisleipää. Kenenkään ei siis tarvitse erikseen pyytää gluteenitonta. Lampilla tämä käytäntö on ollut jo useita kuukausia, Sykäräisen kappelissa siirrymme gluteenittomaan seuraavasta messusta lähtien. Leipä on normaalin näköinen valkoinen oblaatti ("öylätti"), enkä ainakaan minä ole huomannut makueroa.
Kuuntelin radio-ohjelmaa, jossa joku mies kitisi, että kun hän menee töiden jälkeen kauppaan, ei hyllyssä oleva leipä ole enää lämmintä! Hän vaati, että leipomot toimittaisivat leipää kauppaan useita kertoja päivässä, niin että sen saisi aina lämpimänä kotiin. Hän sai kuitenkin valita monen monista leipälajikkeista haluamaansa tuoretta leipää. Mutta eipä osannut antaa leivälle arvoa. Teki mieli soittaa ohjelmaan, ja kertoa, että kun itse leipoo, saa syödä leipänsä niin lämpimänä, että näppejä polttelee. Opettele, hyvä mies, leipomaan!
Minulla on leipäohjekirja, jonka nimi on "Taivaallista leipää". Kirjassa on valtava määrä ihania leipäohjeita, ja niiden ohessa pieniä tarinoita leivästä ja leipojista, sekä hengellisenä leipänä Raamatun sanaa ja kristittyjen ajatelmia. Leipäohjeiden kokeileminen on mieluisaa ja rentouttavaa vapaapäivän puuhaa. Joskus tuoksu on parempi kuin maku, mutta useimmiten myös maku on herkullinen. Otanpa vielä yhden palan...
Ensi sunnuntaina on messu vain Toholammin kirkossa, koska sen jälkeen juodaan Aukun lähtökahveja. Aukku on Lampin suntio, joka on siirtynyt eläkkeelle. Suntion viran hakuaikaa on meneillään.
HILJAISELLA VIIKOLLA 30.3.2010
Hiljainen viikko on ehtinyt tiistai-iltaan. Olin tänään aamulla Lestijärven kirkossa pääsiäishartaudessa. Kirkossa oli paljon lapsia ja nuoria: päiväkodin väki, alakoulu ja yläkoulu. Hyvin kaikki mahtuivat, mutta virsikirjat loppuivat kesken. Täytyy hankkia lisää. Kun hartauden päätteeksi lähetin seurakunna tavanomaisilla sanoilla "Lähtekää rauhassa, lähtekää siunattuina, palvelkaa Herraa ilolla", eräs lapsista vastasi kohteliaasti "Kiitos samoin". Minkähän takia aikuiset eivät koskaan vastaa?
Myöhemmin päivällä olin toimittamassa ehtoollishartautta vanhuksille. Eräs vanhus nukkui hartauden ajan, ja ajattelin kulkea leivän ja viinin kanssa hänen ohitseen. Minua avustanut hoitaja sanoi kuitenkin."Siunaa hänet." Siunasin nukkuvan vanhuksen. Mielestäni siinä oli jotakin hyvin koskettavaa.
Huomasin toisen vanhuksen sylissä kauniin pehmokissan. Vanhus kanteli sitä sylissään niin kuin varmaan aikoinaan oli kannellut omaa kissaansa. Ehkä joku joskus ostaa minulle kaksi valkoista pehmokoiraa, että tuntisin oloni kotoiseksi, vaikka en enää tietäisi, missä olen.
Päivän päätteeksi olin nuorten pääsiäiskirkossa. Mari toimi kanttorina, ja hänellä oli apunaan nuorten laulu- ja soitinyhtye "Jyvä". Porukka oli saatu kokoon nopealla aikataululla, mutta hyvin he soittivat ja lauloivat. Jyvä esiintyy seuraavan kerran huhtikuussa nuorten messussa. Nuorten soittoa ja laulua olenkin kaivannut Toholammilla ollessani. - Nuorilla oli myös mielenkiintoinen ja puhutteleva draamaesitys "Kädet", jossa oli viisi nuorta ja Minna. On Minnakin nuori, mutta hän on työntekijä!
Hiljainen viikko vierii kohti kiirastorstaita, jolloin molemmissa kirkoissa vietetään messua klo 19. Lampin kirkossa käytetään "oikeaa" leipää, siis Viitalan leipomon vaaleaa leipää, ehtoollisleipänä. Pitkäperjantaina on Kristuksen kuolinhetken palvelus klo 15, Lestijärvellä normaaliin aikaan sanajumalanpalvelus. Lauantaina klo 23 on Lampin kirkossa messu. Toivottavasti seurakuntalaiset löytävät tiensä tähänkin messuun, sillä se on liturgisesti rikas ja runsas. Siitä alkaa pääsiäinen, ylösnousemuksen suuri juhla.
Tällä viikolla olemme kristinuskon sanoman ytimessä: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että lähetti ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.(Joh.3:16).
VAARIN SAARI 23.3.2010
Tiedäthän sen lastenlaulua "Vaarilla on saari, se oma saari on"? Ja jossa sanotaan, että ai,ai vaaria, kaiilla ei ole saaria, mutta meidän vaarilla/ oma saari on. Muunnetaanpa vähän laulua, ja lauletaan, että kaikilla seurakunnilla ei ole saaria, mutta Toholammin seurakunnalla oma saari on!
Meillä nimittäin on saari Lestijärvessä. Se tuli myötäjäisinä seurakuntaliitoksessa, kun Toholammin ja Lestijärven seurakunnat yhdistyivät. Saari on pieni, ei kovin kaukana rannasta, ja siellä on mökki ja sauna. Mökki on vaatimaton: ei sähköä, ei vesijohtoa, ei suihkua, ei poreallasta, ei DVD-soitinta, ei mikroa, ei pakastinta... eikä tule olemaankaan. Mutta melko siistissä kunnossa se on. Kunhan siivotaan hyvin, ja vaihdetaan uudet verhot ja vuodevaatteet, niin johan siellä kelpaa kesäöitä viettää. Seurakunnalla on soutuvene, jolla sinne pääsee. Juomavesi on vietävä mukana, mutta järvestä saa saunavettä. Mökkiä voi vuokrata lyhyeksi ajaksi, esim . viikonlopuksi.
Kävimme työntekijöiden retkellä katsastamassa mökin kunnon. Monetkaan meistä eivät olleet käyneet siellä aiemmin. On hyvä, työntekijät viettävät joskus aikaa yhdessä, epävirallisesti, ilman työkiireitä. Se luo yhteishenkeä, vaikuttaa työilmapiiriin ja parantaa työssäjaksamista. Pienessä seurakunnassa teemme työtä vähällä väellä. Monet tekevät työtään yksin. Ei ole samalla työalalla olevaa työtoveria, jonka kanssa suunnitella ja jakaa työasioita. Senkin vuoksi yhteiset retket, työntekijäkokoukset, aamukahvit ja muut kohtaamispaikat ovat tärkeitä.
***
Tulevana viikonloppuna on naistenpäivät, yhteisvastuulounas ja Markuksen evankeliumi -draama. Viimemeinittu kulttuuritalolla, pääsymaksu 5 €. Rippikoululaiset ilmaiseksi.
Hiljaisella viikolla on joka ilta jokin tilaisuus. Uutta on pitkäperjantain Kristuksen kuolinhetken palvelus klo 15 Toholammin kirkossa, ja pääsiäislauantain messu klo 23.
NEUVOSTON PÄÄTÖKSIÄ JA PALMUSUNNUNTAIN TAPAHTUMIA 18.3.2010
Eilen illalla oli kirkkoneuvoston kokous. Kirkkoneuvosto vastaa seurakunnan toiminnasta, joten käsiteltävät asiatkin ovat hyvin käytännönläheisiä. Tällä kertaa tehtiin henkilövalintoja. Lähetyssihteerin tehtävään valittiin Dagny Hopeavuori. Tervetuloa Dagny, ja siunausta työllesi! Lähetystyö on olennainen osa seurakuntatyötä, ja on hyvä, että saamme siihen taas vetäjän.
Toinen henkilövalinta kohdistui kesätyöntekijään. Vähentyneen pappistyövoiman takia tarvitaan kesäaikana (edes silloin!) lisäväkeä varsinkin leiritoimintaa ajatellen. Hakuilmoitus oli ollut Kotimaa-lehdessä, ja hakijoita oli yksitoista (11), joista yksi yhteisöpedagogi-opiskelija, yksi teologian maisteri ja loput teologian ylioppilaita. Hyviä hakijoita oli monia. Valituksi tullut oli kuitenkin ehtinyt jo saada pitempiaikaisen työn kuin kaksi kuukautta, jota me tarjosimme. Hänelle oli valittu kaksi varahenkilöä, joista ensimmäisellä varasijalla ollut Matti Hyttinen on varmentanut tulonsa. Matti on Ylitorniolta kotoisin, ja opiskelee teologiaa Helsingin yliopistossa. Muistan Matin Ylitornion seurakuntanuorista, ja hänen perheensä tunnen myös. -Olin Ylitorniolla pappina 2003-2004.
Ensi viikolla aloittaa osa-aikaisena lastenohjaajana Kati Peltokangas, jonka valinta on tapahtunut jo tammikuussa. Tervetuloa Kati!
Monet ovat huomanneet, että Aukku-suntioa ei enää ole näkynyt kirkon kulmilla. Aukku on jäänyt eläkkeellä, ja vietämme hänen lähtöjuhlaansa 11.4. Suntion virka laitetaan piakkoin haettavaksi.
Siitä tulikin mieleeni, että hautausmaalta on kaadettu noin 60 koivua. Muutos tietysti näkyy kirkkotarhan ulkoisessa kuvassa. Mutta muutos oli välttämätön, koska puukaan elä loputtomasti. Lahovikaiset koivut oli kaadettava, ennen kuin ne saavat aikaan vahinkoja kaatuilemalla omia aikojaan. Tästäkin asiasta on kirkkoneuvostossa päätetty.
Kirkkoneuvosto keskusteli leikkikentän kunnostamisesta. Yhteinen mielipide oli, että kun aletaan kunnostaa, niin ei jätetä puolitiehen, vaan tehdään leikkikentästä hyvä. Tämä on linjassa sen kanssa, että seurakunnan painopistealueena on lapsi- ja perhetyö. Muuten, leikkimökki on löytynyt! Saamme sen lahjoituksena, josta lahjoittajille sydämellinen kiitos!
Ja lopuksi: Palmusunnuntaina esitetään kulttuurisalissa Markuksen evankeliumi. Esitys on Tornion Kaupunginteatterin valmistama "yhden miehen draama". Samana viikonloppuna on Toholammilla myös naistenpäivät ja yhteisvastuulounas. Tervetuloa kaikkiin tilaisuuksiin (sulkumerkkien sisällä sanottakoon, että naistenpäiville odotetaan naisia. Miehet, veljet: teille on omat päivänne toukokuussa).
...SELVIYTYI HENGISSÄ! 8.3.2010
Otsikko on erään juuri rippileiriltä palanneen kommentti, jonka löysin Facebookista.
Rippikoulu on nuorelle iso juttu. Se vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista. Rippikouluhan alkaa jo syksyllä, ja siihen sisältyy seurakuntaan tutustumista, "merkkien keräämistä", jonka tavoitteena on, että nuori löytäisi oman paikkansa seurakunnasta. Omaan ryhmään tutustuminen alkaa ryhmäillasta, jossa näkee, keitä meidän riparille tulee. Viikonloppuleiri on jo esimakua leirielämään, jota sitten eletään "pitkällä leirillä".
Leirillä sitten elätään tiiviissä vuorovaikutuksessa. Syödään, nukutaan, opiskellaan ja vietetään vapaa-aikaa yhdessä. Yksityinen huone on vain leirin vetäjillä, muut asuvat kimppakämpissä. Sopeutumisharjoitusta!
Leirin alkuvaihe menee oman paikan etsimisessä. Miten muut minuun suhtautuvat? Hyväksytäänkö minut joukkoon? Saanko kavereita? Nämä ovat nuorelle keskeisiä ja tärkeitä kysymyksiä. Miten pärjään täällä? Selviydynkö leirin loppuun? Ollaan varovaisia, hiljaisia, katsellaan, mitä muut tekevät tai sanovat. Tai otetaan voimakas rooli: tässä olen Minä, huomaatteko? Riippuen siitä, millaisella käyttäytymismallilla nuori on oppinut aiemmin elämässään selviytymään.
Vähitellen leiri imaisee mukaansa. Päivärutiinit tulevat tutuiksi, mikä helpottaa sopeutumista. Ja jos hyvin käy, turvallisuuden tunnekin kasvaa. Ja kun viimeinen leiriaamu valkenee, tuntuu, että aika on mennyt todella nopeasti. Eikö voitaisi jatkaa vielä pari päivää? Tulee niin ikävä ihania isosia ja kaikkia kavereita.
Leiripalautteesta päätellen viime viikon leiriläisille oma rippikoulu oli positiivinen kokemus. Kysymykseen, miten rippikoulu vaikutti suhtautumiseesi seurakuntaan, suurin osa vastasi "suhtautumiseni muuttui jonkin verran myönteisemmäksi". Kenenkään suhtautuminen ei muuttunut huonompaan suuntaan, joidenkin "ei muuttunut mitenkään".
Leisi imaisee mukaansa myös vetäjän. Nuorista tulee rakkaita, kun heidät oppii tuntemaan. Toivon todella, että he ovat saaneet elämäänsä hyviä eväitä tällä lyhyellä jaksolla, minkä vietimme yhdessä.
PIENI ON KAUNISTA 18.2.2010
Maria-Liisa on ollut töissä Toholammin kirkkoherranvirastossa yli 30 vuotta. Nyt hänestä on tullut myös kahvilan emäntä. Viraston pienessä eteisessä on nykyään "Suomen -ellei koko maailman - pienin lähetyskahvila". Kaksi tuolia ja pöytä, jolla on kahvinjuontitarvikkeet. Teetäkin saa tilauksesta. Toimistosihteeri -Maria-Liisa tarjoilee kahvit virastossa asioiville. Kahville voi piipahtaa, vaikka ei olisi virastoasiaakaan. Samalla voi kertoa kuulumisiaan tai keventää sydäntään. Kirkkoherran huoneeseenkin voi kurkistaa, jos sattuisin olemaan paikalla.
Kirkkoherranvirasto sijaitsee Vanhassa pappilassa, joten lähetyskahvila on paluuta juurille. Olivathan pappilat ennen muinoin kahvintuoksuisia kohtaamispaikkoja. Lähetyskahvila tuo kotoista tunnelmaa ja kodikkuutta. Poikkea katsomaan!
***
Kuluneeseen työviikkooni on sisältynyt monia pieniä kohtaamisia. Papin työn rikkaus on siinä, että saa olla tekemisissä eri-ikäisten ja erilaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa. Tuskin ihmiset osaavat aavistaa, että kohtaaminen on merkittävä myös työntekijälle.
Vanhus sairaalavuoteessa on elänyt todeksi raamatun sanaa "Illalla on itku vieraana, aamulla ilo", ja viestittää samaa uskon luottamusta keskustelukumppanilleenkin. Jumalan voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.
Toisen kanssa on vietetty ehtoollishetkeä tietäen, että matkan pää on jo lähellä. Perhe on viimeistä kertaa koolla yhteisen ruokapöydän ääressä. Katekismuksen sana "ehtoollinen yhdistää meidät toinen toisiimme ja Kristukseen" tuntuu todelta ja lohdulliselta. On olemassa yhteys, jota kuolemakaan ei voi katkaista.
Veteraanikerhossa vanhus osoittaa tyhjää tuolia ja sanoo: Lauantaina ovat hautajaiset. Taas on yksi joukosta poissa. Kerho käy yhä pienemmäksi.
Tästä siirrynkin perhekerhoon, pikkulasten ja nuorten äitien joukkoon. Seuraan elämänmakuista keskustelua lapsiperheiden arjesta, ja ihmettelen jälleen kerran, miten paljon iloa lapset tuovat koteihinsa ja samalla meille kaikille. Siitä huolimatta, että arki sisältää myös väsymistä ja hankalia asioita.
Viikkoon sisältyi vielä pari päivänavausta alakouluilla. Minun päivänavaukseni venähtävät aina pitkiksi, kun meillä on lasten kanssa niin paljon asioita toisillemme. Minäpä tiedän, kenellä on synttärit ensi viikolla! Olisipa joskun tilaisuus vain istua ja kuunnella pieniä koululaisia ja heidän tärkeitä kuulumisiaan. Jos pidettäisiinkin sellainen päivänavaus, että lapset saisivat puhua papille, ja pappi vain kuuntelisi.
***
Mutta sitä pientä leikkimökkiä ei ole vieläkään löytynyt.
MISTÄ SAATAISIIN LEIKKIMÖKKI! 8.2.2010
Tänä vuonna seurakunnan toiminnan painopistealueena on lapsi- ja perhetyö. Tähän mennessä se on näkynyt mm. kinkereillä siten, että kinkeriaiheena on "Lapsi Raamatussa", ja kinkerivirreksi on valittu lastenvirsi 491. Kolehtikin on kerätty oman seurakunnan lapsi- ja perhetyölle. Perhekirkkoja ja monenlaisia lasten tapahtumia on suunnitteilla. Lähinnä tulossa ovat ensi sunnuntain ulkoilutapahtumat.
Toholammin päiväkerhotilojen "takapihalle" puuhataan leikkikenttää. Paikalla on ennestään jo ulkoleikkivälineitä. Niitä on tarkoitus lisätä, mutta nepä maksavat maltaita! Parilla tonnilla saa yhden välineen, ja sekin katalogin vaatimattamammasta päästä. Sitten pitäisi saada vielä leikkimökki. Onko kenenkän pihalle unohtunut leikkimökkiä, jolla ei enää ole käyttöä? Me voisimme tarjota sille uuden ja virkeän elämän todellisessa hyötykäytössä. Lahjoituksia otetaan vastaan!
Lionsklubilaiset ovat jo alustavasti luvanneet talkooapua leikkikentän aidan pystyttämisessä. Kunhan saataisiin puutavaraa hankituksi...
Jos leikkikenttä saadaan asianmukaiseen kuntoon ensi kesään mennessä, siihen voitaisiin järjestää kesäkuuksi toimintaa. Mutta viimeistään syksyllä se palvelee päiväkerholaisia ja perhekerhon kävijöitä.
Sunnuntain 7.2. perhekirkossa lapsille jaettiin Kirkkopasseja, joihin saa ryhtyä keräämään leimoja. Viidestä leimasta saa kirjapalkinnon. Kirkkopasseja on saatavana molemmissa kirkoissa ja kappelissa, ja leiman saa joko suntiolta tai papilta. Tällä tahdomme viestittää, että lapset ovat tervetulleita kirkkoon. Muulloinkin, kuin perhekirkkopäivinä. Kirkkopassi-idean toi Riikka, ja Mari sen toteutti. Minun osuudekseni jäi sopivan kopiopaperin hankkiminen Kärkkäiseltä.
Olin pitämässä aamunavausta eräällä koululla. Kyselin, mitä papilla on yllään kirkossa. Kalastelin vastaukseksi valkoista albaa. Mutta eräs pieni kirkossa kävijä oli huomannut muutakin: papilla on "hassut hiukset". Onhan se hassua, kun papilla on hiukset. Edellinen kirkkoherra oli kaljupäinen.
KURKISTETAANPA SAKASTIIN 29.1.2010
Tällä kertaa kurkistamme Toholammin kirkon sakastiin ennen ja jälkeen jumalanpalveluksen. Suntio on tullut jo hyvissä ajoin tekemään monenlaisia valmisteluja. Hän huolehtii siitä, että kirkkotekstiileissä on oikea kirkkovuoden mukainen väri, laittaa ehtoollisvälineet alttarille, sytyttää kynttilät, tarkistaa, että kirkko on siistissä kunnossa kaikin puolin. Ja mitä kaikkea muuta tehneekään, sitä ei pappikaan tiedä. Joskus olen nähnyt suntion ottavan juoksuaskelia, että ehtii saada kaiken valmiiksi.
Kanttori tulee myös ajoissa. Usein hän pitää vielä viimeiset harjoitukset ja äänenavaukset musiikinesittäjille. Meillä on lähes poikkeuksetta joka kerta jumalanpalveluksessa esiintyjiä, mikä tuo rikkautta ja vaihtelua musiikkielämään.
Minulla on tapana tulla kirkkoon pääovesta, ja hetkeksi hiljentyä kirkkosalissa, "ilmoittautua palvelukseen". Usein sytytän kynttilän lähetyskynttelikköön. Sakastissa täytän kirkkopäiväkirjan ja lomakkeen kolehtia varten. Tärkein hetki on yhteinen rukous ja virsi,hartaushetki, johon kokoontuvat kaikki jumalanpalveluksen toimittamisessa mukana olevat: laulajat, kolehdinkantovuorossa olevat rippikoululaiset sekä työntekijät. Yhdessä pyydämme siunausta alkavalle jumalanpalvelukselle. Kun toiset ovat poistuneet kirkkosaliin, istun kaikessa rauhassa muutaman minuutin ja nautin kiireettömästä hetkestä. Sitten menen kuuntelemaan kellojen soittoa kirkkosalin puolelle.
Jumalanpalveluksessa on palvelemassa myös maallikoita. He lukevat päivän lukukappaleet, jotka on kullekin sunnuntaille määrätty kirkkokäsikirjassa. Samat tekstit toistuvat kolmen vuoden välein. Nyt on menossa "ensimmäinen vuosikerta". Olemme Toholammilla aloittaneet kokeilun, jossa tekstinlukijat ovat myös kirkon ovella toivottamassa kirkkoon tulevan seurakunnan tervetulleiksi. Tämän idean toi Alpo-suntio, joka oli nähnyt sellaisen tavan Kokkolan kirkossa. Pari muutakin uudistusta on tullut : kun tehdään kiitos, sytytetään kynttilä -sen sytyttää suntio tai halutessaan joku omaisista. Kolehdin siunaaminen on otettu meilläkin käyttöön.
Monet uudet tavat on otettu käyttöön seurakuntalaisten aloitteesta. Kanattaa esittää toiveita ja ideoita,niin jos mahdollista, ne tulevat rikastuttamaan jumalanpalveluselämää.
Jumalanpalveluksen päätyttyä kokoonnumme kaikki sakastiin loppurukoukseen. Jos on ollut messu, ja siunattuja ehtoollisaineita on jäänyt käyttämättä, eli leipiä lautaselle ja viiniä maljaan, ne nautitaan "rakkauden ateriana" (agape-ateria) sakastissa. Yleensä niitä jää hyvin vähän jos ollenkaan. Mutta niitä ei pidä sekoittaa siunaamattomiin aineisiin, koska ne on jo kertaalleen siunattu.
Rippikoululaiset ovat jättäneet korttinsa suntion vieressä olevaan laatikkoon, ja suntio merkitsee niihin käynnin ja jakaa kortit omistajilleen. Kirkossa käynnit ym. ovat osa rippikoulun kokonaisuutta.
Pienemmätkin saavat piakkoin omat "kirkkopassinsa", joihin voi kerätä nättejä leimoja kirkossa käynnin yhteydessä. Yritämme saada passit lähiaikoina jakeluun päiväkerhoihin ym. Niitä saa myös kirkoista ja kappelista.
Jumalanpalveluksen päätyttyä pappi ja kanttori lähtevät Lestijärven kirkkoon tai Sykäräisen kappeliin, jonne myös suntio lähtee.
KINKERIJUTTUJA, OSA II 15.1.2010
Nyt kinkerit ovat toden teolla alkaneet. Riikka-kanttori kuljettaa mukanaan soitinta (isoa!), virsikirjalaukkua, olkalaukkua ja soittimen jalustaa. Meillä on Suomen vahvin kanttori. Papin salkku on paljon ohuempi, ja sisältää vain pöytäkirjanlehden ja kolehtipussin, joka sekin on tulomatkalla tyhjä. No, tosiasiassa mukana kulkee vielä muutama kirja ja tietysti Raamattu.
Kinkeriaiheena on tänä vuonna Raamattu. Miten Raamattu on saanut muotonsa? Milloin se on kirjoitettu? Mitä kirjoittajista tiedetään? Millaisia kirjoja Raamattu sisältää? Tiedätkö, mistä sanonta "Jobin posti" on saanut alkunsa? Entä kuinka monta sananlaskua muistat, joiden alkujuuret voivat olla Raamatussa?
Seurakuntamme painopistealueena on lapsi- ja perhetyö. Niinpä paneudumme kinkereilläkin tähän aiheeseen Raamatun valossa. Mitä Raamattu kertoo lapsista? Mitä lapsen syntyminen perheeseen merkitsi äidille ja isälle? Lapsen nimikin kertoi paljon. Esimerkiksi nimi Samuel tarkoittaa "Herralta minä hänet pyysin".
Kinkeriaiheen tavoitteena on viritellä kiinnostusta Raamattuun ja Raamatun lukemiseen. Raamattuhan on kuin ehtymätön aarrearkku, joka ei tyhjene lukemalla, mutta tekee lukijansa rikkaaksi. Sitä voi lukea järjestelmällisesti, tai sieltä täältä luvun tai jakeen kerrallaan. Suosittelen kuitenkin kokonaisuuksien lukemista, jolloin tekstiä on helpompi ymmärtää.
Jos Raamatun lukeminen ei ole ihan tuttua puuhaa, sopisi aluitukseksi vaikkapa Markuksen evankeliumi. Se on nykytietämyksen valossa evankeliumeista vanhin. Se on myös lyhin. Markus on kirjoittanut evankeliuminsa alunperin kreikan kielellä, kuten muutkin Uuden testamentin kirjoittajat. Kun olet lukenut Markuksen, lue Luukkaan evankeliumi. Ja sen jälkeen saman kirjoittajan Apostolien teot. Ne luettuasi olet jo syvällä Raamatun sanomassa.
Syksyllä järjestämme Toholammilla Raamattulauantain. Ohjelma on vielä "vaiheessa". Toivomuksia ja ehdotuksia otetaan vastaan. Voisiko päivän yhtenä ohjelmana olla Raamattuvisa, jossa kysymykset tulisivat em. Luukkaan evankeliumista ja Apostolien teoista?
***
Nyt vapaan viikonlopun viettoon! Huomenna lähdemme Rovaniemelle tervehtimään pojanpoikaamme. Tapasimme hänet viimeksi joulukuussa, jolloin suosikkileikkinä oli majan rakentaminen. Hyvä maja siitä tulikin, kun otimme parisängyn päiväpeitteen rakennusaineeksi. Tuli niin iso maja, että mummokin mahtui sinne istumaan. Odotan jännittyneenä, mikä on tämän viikonlopun ykkösleikki.
KINKERIJUTTUJA
Toholammin seurakunnassa tammi- helmikuu on kinkereiden aikaa. Ensimmäiset kinkerit ovat jo ensi sunnuntaina Alakylässä Untisen Eeva-Liisan ja Olavin kodissa. Viimeiset helmikuun puolivälin paikkella Vanhassa pappilassa.
Kinkereitä on pidetty vuosisatojen ajan. Ensimmäiset merkinnät kinkereistä ovat katoliselta ajalta. Silloin papit kiersivät ratsain kylästä toiseen kinkereitä pitämässä. Tarina kertoo, että syötävää ja juotavaa oli taloissa tarjolla runsaasti, ja joskus papin oli vaikeaa nousta ratsun selkään ja pysyä siellä.
Kinkereiden tarkoituksena on alun alkujaan ollut seurakunnan opillisen ja siveellisen tilan tutkiminen. Papit ja lukkarit opettivat kansan lukemaan, ja kinkereillä tapahtui opitun kuulustelu. Hyväksytyn merkinnän kirkonkirjoihin sai, kun osasi lukea ja taisi ulkoa kristinopin tärkeimmät kappaleet. Kun opinnäyte oli suoritettu, pääsi rippikouluun.
Kaikilla nuorilla ei ollut niin hyvä lukutaito, että he olisivat läpäisseet kinkerikuulustelut. 1800-luvun loppupuolen käräjäpöytäkirjoissa on merkintä ylivieskalaisesta miehestä ja naisesta, jotka asuivat vihkimättöminä yhdessä. Naisen mukaan he eivät päässeet naimisiin, kun mies ei osannut "sen vertaa lukea, että olisi päässyt kinkereiltä läpi". He saivat eräänlaisen siviilivihkimyksen, eli heidän määrättiin aviopuolisoiksi lain nojalla.
Papit tarkastivat muutakin kuin lukutaitoa ja kristinopin osaamista. Millainen oli kylän siveydellinen tila? Ylivieskassa kirkkoherra Lagus oli tiedustellut asiaa Marjapuhdon kinkereillä kylänvanhimmalta. Siihen oli isäntä Marjakangas vastannut, että muuten oli siveydellinen tila hyvä, mutta aviottomia lapsia syntyi liikaa. "Mikä olisi isännän mielestä sopiva määrä", oli Lagus tiedustellut.
Kanttorinviran avaamista naisille pyrittiin estämään vetoamalla kinkereihin. Kinkereille pappi ja kanttori matkasivat samalla hevoskyydillä, kirkonkirjat mukanaan. Miten nyt naiskanttori ja miespappi voisivat sopia samaan rekeen? Yhteisen vällyn alleko heidät peiteltäisiin? Ja mitä tapahtuu, jos reki keikahtaa kumoon?
Aikoinaan kinkerit olivat kylällä iso tapahtuma. Hämeessä oli vielä muutama vuosikymmen sitten tapana, että kinkeritalossa järjestettiin päivällä kinkeripäivälliset valitulle vierasjoukolle, ja illalla olivat varsinaiset koko kylän kinkerit kahvituksineen.
Mikä kinkereiden merkitys on tänä päivänä? Enää kirkko ei ole vastuussa kansan lukutaidon opettamisesta -ei siis tarvita kuulusteluja. Rippikouluun ei enää pyritä, vaan ilmoittaudutaan - ei tarvitse riparilaistenkaan osoittaa kinkereillä taitojaan. Ulkoläksyt kuulustellaan leirillä. Kansan siveydellistä tilaa ei enää ole korrektia kysellä. Tarvitaanko kinkereitä enää mihinkään?
Entisessä muodossaan ei tarvita, mutta voisiko kinkereillä olla jotakin muuta annettavaa tänä päivänä? Eikö kinkereiden pitämisen syyksi riittäisi, että kokoonnutaan yhteen Sanan ympärille? Samalla tulisi käytyä naapureissa, kun sekin tapa on käymässä harvinaiseksi. Kinkereiden luonne ei enää ole kontrolloiva ja kuulusteleva, vaan yhteisöllisyyttä ja seurakuntayhteyttä lisäävä.
Tänä vuonna kinkereiden aiheena on Raamattu. Miten Raamattu on syntynyt, ja mitä se pääpiirteissään sisältää? Erityiseen tarkasteluun poimitaan lapset Raamatussa. Mitä Raamatussa kerrotaan lapsista?
Leppoisia kinkereitä!
25.12.2009
JOULUOLOA JA KELLONAIKOJA
Joulupäivä alkaa olla illassa. Viime yönä, tai varhain tänä aamuna, ajelin perheeni kanssa Lampilta Ylivieskaan. Ajatukset olivat vielä Lampin kirkossa ja kirkkopihalla. Jouluvaellus oli alkanut pihalle sytytetyn paimenten nuotion luota ja päättynyt sisälle kirkkoon, seimen luo. Kynttilöiden valaisemassa kirkossa oli vietetty Herran pyhää ehtoollista. Siinä ne olivat molemmat silmiemme edessä -seimi ja risti.Ei niitä voi erottaa toisistaan.
***
Kanssaihmisillä on tapana joulun alla todeta, että papilla on varmaan ollut paljon menoja ja kiireitä. Onhan niitä. Mutta niin on kanttorillakin, ja ehkä kaikkein eniten suntiolla. Edellä mainittu jouluyön vaellus työllisti Alpo-suntiota etu- ja jälkikäteen. Alpo oli tehnyt hienon tallin ja seimen hyvissä ajoin valmiiksi, niin että jouluyönä kaikki oli kunnossa, kun tulin kirkkoon. Kynttilät, nuotio, alttari -kaikki oli niin kuin pitikin. Ja on helppo arvata, kuka kirkosta yöllä lähti viimeisenä.
Jouluaamuna ei Toholammin kirkossa ollut aamujumalanpalvelusta. Meillä ei "miehitys" kerta kaikkiaan riitä, kun on vain yksi kanttori ja suntio. Pappejakaan ei enää ole kolmea, vaan kaksi. Teemme sen, mitä kohtuudella jaksamme, mutta en halua vaatia itseltäni ja vielä vähemmän toisilta liiallista venymistä.
***
Odotan hyvillä mielin huomista Tapaninpäivää. Edellisestä toimittamastani messusta on kulunut jo jonkin verran aikaa, joten tuntuu hyvältä palata taas seurakuntaa palvelemaan. Toisaalta tiedän, että kiire on kantapäillä huomennakin, kun on kello 10 Lampin kirkossa messu ja heti perään klo 12 Sykäräisissä.
En pidä kiireestä. Se heijastuu messun toimittamiseen. Kiire ei ole yksin papilla, vaan myös kanttorin ja suntion on ehdittävä ajoissa kappeliin. Siitä seuraa, että emme ehdi rauhallisesti lopettaa messua sakastissa yhteiseen kiitosrukoukseen, vaan meidän on lähdettävä vauhdilla ajamaan ja toivottava hyvää ajokeliä. Auton nopeusmittarin lukema ja työntekijän verenpaineen alempi lukema liikkuvat satasen kieppeillä.
Ensi vuoden alusta tämä kiire loppuu. Aloitamme jumalanpalvelukset Sykäräisissä ja Lestijärvellä kello 12.30, joten saamme puoli tuntia lisää paikasta toiseen siirtymistä varten. Toivottavasti seurakuntalaiset suhtautuvat ymmärtäväisesti kelloajan muutokseen.
***
Kelloajasta muistuu mieleeni ensimmäinen seurakuntani Ylitornio. Olimme juuri muuttaneet mieheni kanssa paikkakunnalle. Minulla ei vielä ollut työ alkanut, mutta olimme kirkkoherran kanssa sopineet, että tulen jumalanpalvelukseen ja hän esittelee minut alussa seurakunnalle.
Menimme kirkkoon vähän ennen kello kymmentä. Ei ketään missään. Minä päättelin, että jumalanpalvelus alkaa täällä vasta kello yksitoista. Siispä lähdimme katselemaan paikkakuntaa, ja palasimme kirkon ovelle klo 10.40. Pihalla oli jo paljon autoja, ja kirkossa näytti istuvan väkeä. Täällä on tapana tulla varhain kirkkoon, ajattelin.
Jo eteiseen kuulin, että nyt on jotakin vinossa. Kirkkokansa laulaa Herra armahdaa. Olisin palannut eteisestä takaisin ulos, mutta mieheni veti jo ovea auki. Pakko oli työntyä sisälle. Jumalanpalveluksen loppupuolella hiivin etupenkkiin kirkkoherran viereen, ja kun juhlahetki päättyi, hän esitteli minut seurakunnalle. Samalla selvisi, että Ylitorniolla aloitetaan jumalanpalvelus aina kello 10.30. Onneksi minulla ei ollut vielä työvuoroa, joten myöhästymisestäni ei koitunut mitään haittaa. Oppia ikä kaikki.
15.12.2009
KONSERTTEJA JA JOULUKORTTEJA
Olen vuosien varrella käynyt lukuisissa joulukonserteissa. On hyvä istua, olla paikoillaan ja antaa musiikin puhua. Mutta usein olen törmännyt erääseen ongelmaan. Minua alkaa konsertissa nukuttaa, armottomasti nukuttaa. Pää nyökähtää. Säikähdän: olenko jopa kuorsannut! Taas jaksan hereillä melkein puolet seuraavasta esityksestä, ja sama peli alkaa uudelleen. Silmäluomia painaa, leuka hakeutuu rintaa kohti. Vilkuilen ympärilleni, ja huomaan kanssakuulijoiden ponnistelevan saman vaivan kanssa. Ja katso! Eikö kuorokin näytä nukahtavan seisaalleen hetkellä millä hyvänsä! Ja eivätkös johtajan kädetkin ala vaipua?
Mistä tämä uneliaisuus johtuu? Paljon työtä ja kiirettä, ja kun viimein pääsee istumaan, alkaa nukuttaa? Vaiko vain hämärän vuodenajan tuoma lisäuneliaisuus? Molemmat ovat mahdollisia ja käypiä selityksiä, mutta rohkenen lisätä siihen vielä yhden. Kuorojen joulukonserttien ohjelmisto on unettava! Se on niiiiin harrrraaaaas ja juuuhlaaaallliiiineeen ja ennalta arvattava, että sitä ei kukaan jaksa hereillä pysyen kuunnelle.
Toisin kävi Toholammilla viime sunnuntai-iltana. Riikka oli valinnut ohjelmiston, joka yllätti alusta alkaen. Sykäräisen Kappelikuoro vetäisi alkuun komeasti Lasse Heikkilän Rauhanruhtinaan. Siis gopelia! Niille lukijoille, joilla ei ole ollut ilo tutustua mainittuun kuoroon, voin kertoa, että ei kuoron ikä- eikä mikään muukaan rakenne viittaa varsinaisesti gospelmusiikin esittämiseen. Mutta gospelia ne vain lauloivat sydämensä kyllyydestä. Kyllä kuulijalta unet kaikkosivat.
Ilonjyvä-lapsikuoro on aina hellyttävä ja herkistävä. Nyt ensimmäisessä laulussa oli kontrastina aikuisten kuorolaisten miehet taustakuorona, ja tämä toimi hyvin. Ilonjyvä on ehdoton suosikkini!
Ohjelmisto oli kaikkinensa yllättävää ja vaihtelevaa. Aivan erityisesti minua puhutteli se, että kirkkokuoro lauloi "Minä tulin sinua varten", gospelia sekin. Ei varsinaisesti joululaulu, mutta se kertoi selkeästi joulun sanoman. Joulua ja pääsiäistä, seimeä ja ristiä, ei voi eroittaa toisistaan.
Juuri näinhän nykyään yritetään tehdä. Joulu leikataan irti taustastaan, ja ohennetaan pelkäksi tingelitangeliksi. Ihan sama, lepääkö seimen oljilla Jeesusvauva vai joulupukki.
Muutama vuosi sitten minua alkoivat kyllästyttää kaikki tonttu- ja joulupukkiaiheiset joulukortit, joita posti meille kantoi. Miksi me kristityn maan kansalaiset emme joulutervehdyksissämme ilmaise, mitä varten vietämme joulua? Perustin PRO SEIMI -liikkeen. Laiton kymmeniä tekstiviestejä ja sähköposteja tuttavilleni, joissa kirjoitin: lähetä sinäkin vain joulun sanomaan liittyviä kortteja. En tiedä, miten laajalle pro-seimi -liike on levinnyt, mutta ainakin meille saapuvien korttien aihepiiri on muuttunut.
Joko sinä olet liittynyt pro seimi -liikkeeseen? Liikkeessä mukana oleminen edellyttää vain joulun syvimmän sanoman mukaista joulutervehdysten valintaa. Ei jäsenmaksua.
OUTONA TUTTUJEN KESKELLÄ
Pojallani oli Tampereella viime kevääänä konsertti, jonka nimen nappasin tähän otsikokseni. Hän lauloi samannimisen laulun. En muista, mikä sen laulun sisältö oli, mutta sen nimi puhutteli minua.
Outona tuttujen keskellä. Viime kuukausina olen elänyt tätä lausetta omakohtaisesti todeksi. Kesällä istuin Toholammin kirkossa seurakunnan joukossa. Takanani kaksi henkilöä keskusteli keskenään ennen jumalanpalveluksen alkua "On se niin outua, kun ei kohta enää ole tuttuja pappeja". "Syksyllä se alottaa". Ymmärsin hyvin heidän ajatuksensa. Outoa se on, kun pappi vaihtuu. Mutta outoa se on papillekin, kun seurakunta vaihtuu.
Olen viihtynyt Lampilla tosi hyvin, enkä ole tiedostanut, että kaipaan Kalajoelle tai Ylitorniolle. Mutta kun eräässä tilaisuudessa näin tutun, entisen työkaverin, ja riensin halaamaan häntä melkein itku kurkussa. Hänkin sanoi, että oli ollut ikävä minua. Olimme tuttuja, emme outoja. Olimme tunteneet toisemme kolme -neljä vuotta. Miten paljon vie aikaa, että voi tuntea olevansa tuttu eikä enää outo?
Mielestäni olen nopeasti kotiutuvaa sorttia. Toholammin seurakuntaan kotiutumista on helpottanut se, että olen maaseudulta kotoisin. Vaikka maanviljelys ja karjanhoito ovat muuttuneet minun lapsuuteni ajoista, niin edelleenkin eläimiä on ruokittava, lehmien poikimisia seurattava, vasikoita juotettava, pellon kynnettävä ja kylvettävä, heinä korjattava ja vilja puitava. Ja edelleenkin on tähyiltävä taivaalle, millaista säätä on tulossa. sadetta vai poutaa? Mielelläni vierailisin navetoissa, mutta se ei liene tautivaaran takia sallittua. Mutta ehkä olisin nykyaikaisissa lypsyrobottinavetoissakin outona tuttujen keskellä.
Lamppilaisissa olen ihaillut kykyä lähteä ennakkoluulottomasti kokeilemaan uutta. Ja minusta on hauska kokeilla. Sitten, kun on kokeiltu, tiedetään, oliko idea hyvä vai huono. Jos oli hyvä, jatketaan, jos huono, haudataan hiljaisuudessa. Ei siinä sen kummempaa ole.
Viimeisiä uusia tuulia on pitää Vanhan pappilan ovet auki aina, kun Maria-Liisa istuu virastossa. Ja eteiseen olemme Ritvan ja Maria-Liisan kanssa avanneet "Lähetyskahvilan" -lienee lajissaan Suomen pienin! Siinä on kaksi tuolia, muutama kuppi (joita toki haetaan nopeasti lisää), piparipurkki ja kahvitermari. Kun liikut asioillasi, poikkea kahville! Halutessasi voit heitää lantin lähetyksen lippaaseen.
Adventtiaika kuluu, joulunaika lähenee. Olkoon Joulun Lapsi meille jokaiselle tuttu ja odotettu vieras, eikä outona tuttujen keskellä.
UUDET VERHOT JA VÄHÄN MUUTAKIN
Kirkkoherranvirastoon käännytään siitä risteyksestä, missä lukee "Kerttula". Helppo muistaa, kun on Kerttu-niminen sisko. Ja sitten kunnantalon jälkeen oikealle. Siinä se on.
Vai tällainen työhuone. Karun miehekäs, sanoisin. Tänne pitää saada uudet tapetit ja verhot ja kirjoille hylly.
Nyt olen ollut kohta kaksi kuukautta Toholammilla, eikä enää tarvitse miettiä, mistä risteyksestä työpaikalle pitää kääntyä. Ja uudet verhot ja tapetit ja kirjahylly ovat muuttaneet työhuoneen ilmettä. Kiitos kaikille taitaville käsille, jotka tekivät muutoksen näkyväksi!
Olen viihtynyt uudessa työssäni hyvin. Opettelemista, perehtymistä ja miettimistä on tietysti paljon, mutta se kuuluu asiaan. Minusta tällainen maaseutuseurakunta on kodikas. Ihmiset tuntevat toisensa, ja kanssakäyminen on luontevaa. Sellaista tunnelmaa, kuin eräissä kotiseuroissa oli, ei tavoita isoissa seurakunnissa.
Toisaalta täällä ollaan valmiita kokeilemaan uutta. Siitä hyvänä esimerkkinä viime perjantain kynttiläillallinen, joka keräsi väkeä salin täydeltä. Ainakin omasta mielestäni ilta oli onnistunut: hyvää ruokaa, kauniisti katetut pöydät, musiikkia ja runoja. Illan päätteeksi oli Kansanlaulumessu. Minusta oli hienoa, että illassa oli mukana eri ikäisiä ja erilaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Voi olla, että kynttiläillallinen katetaan taas ensi vuoden marraskuussa.
Nuoret perheet ovat olleet pahoillaan, kun pidetyn seurakuntapastorin työsuhde loppuu tämän vuoden lopussa. Ymmärrän heitä hyvin. Työsuhteen päättymisen syynä on, että virka on alunperinkin ollut määräaikainen. Näin pienessä seurakunnassa kolme pappia on jonkun laskuopin mukaan liikaa. Ja onhan se taloudellinenkin kysymys. Vuosi sitten tekemässään päätöksessä kirkkovaltuusto asetti viran päättymispäiväksi 31.12. 2009. Nyt tämä takaraja on kulumassa umpeen. Jos työsuhdetta haluttaisiin jatkaa, virka pitäisi perustaa uudelleen, laittaa haettavaksi, haastatella hakijat, tehdä esitys tuomiokapitulille ja odottaa, minkä päätöksen kapituli tekee. -Seurakuntapastorin virka on tuomiokapitulin alainen, ei paikallisseurakunnan. - Sitten olisi vielä kuukauden valitusaika.
Ensi sunnuntaina on adventtisunnuntai, ensimmäinen neljästä. Alkaa uusi kirkkovuosi, alkaa joulun odotus. Kirkossa on perhemessu, jossa laulavat päiväkerholaiset, ja kaikki muutkin laulamaan halukkaat lapset. Lapsille on kirkon sivukäytävillä pienet pöydät, joilla on piirustuspaperia ja kirjoja. Jos kirkossa olo alkaa väsyttää, voi välillä mennä pienelle tuolille istumaan ja piirtelemään. Lasten mukana olo jumalanpalveluksissa on tärkeää. Lapset ovat samalla lailla tervetulleita ja odotettuja kirkossa kävijöitä kuin aikuisetkin. Sallikaa lasten tulla ja olla lapsia kirkossakin!
