Kirkkoherra Mikko Pöyhtärin eläkkeelle siirtymisjuhlaa vietettiin sunnuntaina 27.9.2009. Mikko on tullut Toholammin seurakunnan palvelukseeen 1.9.1978. Ansaitulle eläkkeelle Mikko siirtyy 1.10.2009.
Juhla alkoi messulla kirkossa. Messun suoritti Mikko Pöyhtäri, avustajina Sakari Typpö ja Pia Suihkonen. Kanttorina Riikka Haapamäki. Musiikkia esittivät Kirkkokuoro ja Kappelikuoro. Tekstit lukivat Heikki Liinamaa ja Mika Ranta-Nilkku.
Juhla jatkui Messun jälkeen kirkkokahveilla srk-kodissa. Kahvin jälkeen juhla jatkui ohjelmaosuudella. Ohjelman juonsi entinen kanttori Osmo Jämsä. Juhla-kiitospuheen piti Heikki Liinamaa. Musiikkia esitti Symbaali, Matkamiehet ja Ilonjyvä. Välillä laulettiin Mikon paljon käyttämiä virsiä.
Mikkoa muistivat juhlassa Toholammin seurakunta, työntekijät,Rauhanyhdistys, entiset srk-nuoret, matkamiehet, kirkkokuoro, kappelikuoro sekä Tohotaivaltajat. Seurakuntalaiset sekä erinäiset yhteisöt olivat muistaneet Mikkoa lahjoituksella Mikon toivomuksen mukaan Toholammin seurakunnan diakoniatyölle yhteensä 2 210 €.
Matti Honkala kuvasi juhlan niin kirkossa kuin seurakuntakodissa. Ohessa muutamia kuvia.