Kuvassa Steven-pappa Kafula tyttöjemme kera

  Hyvää Uuden Vuoden 2009 jatkoa!

 

Lämpöiset kiitokset kaikesta joulumuistamisesta! Olemme edelleen saaneet nauttia saapuvasta joulupostista. Saimme viettää riemullisen jouluajan, kun saimme Sadun vanhemmat ja Pia-sisaren perheineen vieraiksemme. Joulupyhät vietimme yhdentoista hengen voimin täällä Lusakassa. Pyhien jälkeen saimme vielä viettää yhteistä lomaa Tansaniaan kuuluvalla kauniilla Zanzibarin saarella. Sambian koululaiset ovat aloittaneet tammikuussa uuden lukuvuoden. Omat tyttömme jatkavat elokuussa alkanutta lukuvuottaan. Sarella on iloinnut mukavasta luokanopettajasta, sekä uusista luokkakavereista. Tyttöjenkin määrä on nyt luokalla noussut kahdeksaan. Joanna on ollut iloinen ensimmäisistä kotiläksyistä. Lukuharjoitukset ovat edenneet koulussa ja nyt hän tavaa jo lyhyitä sanoja niin englanniksi kuin suomeksikin.   Heti tammikuun alussa oli kirkon hiippakunnan kokous. Käsittelyssä oli monta tärkeää asiaa. SLEY on tehnyt työtä täällä Sambiassa nyt kahdenkymmenen vuoden ajan. Yhdessä on tärkeää miettiä millaista yhteistyötä molemmat osapuolet tulevaisuudelta toivovat. Jätämme kirkon ja lähetyksen yhteistyön rukousaiheeksi. Täällä Sambiassa elämme sadekautta. Sadetta on saatu kohtalaisesti. Joinain öinä on kyllä satanut niin, että voisi kuvitella talon äkillisesti siirtyneen Victoria-putousten vierelle. On vaikea ymmärtää, miten välissä vettä riittää tunti tolkulla kuin saavista kaadettuna. Pian on kuitenkin edessä jälleen yli puolen vuoden jakso, jolloin vettä ei todellakaan taivaalta tule tipan tippaa! Viime vuoden sadekausi oli sademäärältään liian runsas ja se aiheutti paikoin osittaista sadon menettämistä. Suomessa SLEY järjesti kesäkeräyksen Sambian ruoka-avun hyväksi, joka tuotti lähes 3500 euroa. Raha on jaettu kirkon hiippakunnan kokouksen päätöksen mukaisesti maissisäkkien muodossa neljällä eri alueella. Kiitämme kaikkia kesäkeräykseen osallistuneita!

 

Alkuvuodesta pidettiin Raamattukoululla kurssi pyhäkoulunopettajille. Tammikuun kaksi viimeistä viikkoa oli paikalla 16 nykyistä ja tulevaa pyhäkoulunopettajaa. He tulivat kirkkomme eri seurakunnista ympäri Sambiaa. Näin alkulaulutkin kaikuivat jopa viidellä eri kielellä. Pastori Nicolas Bakajika opetti Efesolaiskirjeestä. Pastori Robert Kaumba opettamisen eri tavoista sekä kommunikoinnista. Pastori Homary Ngándu opetti lasten oikeuksista ja ryhmätyöstä. Satu sai opettaa yleisemmin pyhäkoulutyöstä, pyhäkoulun suunnittelemisesta ja toteuttamisesta ja erityisesti lasten osallistamisesta perinteisen opetuksen sijasta. Koska moni opiskelija oli ensi kertaa pääkaupungissa, vei Pastori Kaumba joukon lauantaina kaupunkiin tutustumaan. Bussilla matkustaminen pääkatua pitkin ja parlamenttitalon sekä yliopistollisen sairaalan näkeminen oli ollut monelle suuri kokemus. Kiitämme kaikista kurssilla mukana olleista ja rukoilemme, että evankeliumi saisi heidän kauttaan edetä lasten sydämiin. Lähetysaseman pitkäaikainen vartija, Steven Kafula, jäi vuoden vaihteessa eläkkeelle. Työiloa ja energiaa häneltä löytyi vielä muillekin jakaa, vaikka ikää oli jo kertynyt 75 vuotta. Toissa sunnuntaina vietimme hänen eläkkeelle jääntinsä juhlaa. Aamulla olimme kaikki Emmasdalen seurakunnan Jumalanpalveluksessa, jossa samalla siunattiin seurakunnan viisi diakoniatyöryhmän jäsentä tehtäviinsä. Jumalanpalveluksen jälkeen me lähetit sekä Steven jatkoimme syömään hienoon ravintolaan. Mieleenpainuvaa oli, miten tarkasti Steven kaapi jäätelö-kulhonsa ruokailun lopuksi. Kunpa mekin osaisimme enemmän kiittää siitä kaikesta hyvästä, mitä saamme nähdä ja kokea. Kiitämme Steven-papasta ja jätämme hänen eläkepäivänsä Jumalan huomaan. Kongon piispa Mbwanyaa odotamme vierailemaan tänne Sambiaan lähiaikoina... Yhteydenpito ei edelleenkään ole Kongoon ihan ongelmatonta ja siksipä nämä aikataulutkin varsin avoimia. Jorma suunnittelee vierailevansa Kongossa tämän kevään aikana. Jätämme vierailun ja koko Kongon työn rukouksiin. Kiitämme, että edelleen haluatte jatkaa yhteistä työtä täällä Sambiassa evankeliumin eteenpäin viemiseksi.

 

Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen poika on tullut etsimään ja pelastamaan. Luuk. 19:10 Toivotamme aurinkoisia ja kirkkaita talvipäiviä Suomeen! Sambian sateista tervehtien,

                      Satu ja Jorma Arkkila, Sarella ja Joanna                       P.O.Box 31921                      Lusaka

                      Zambia                              e-mail :         sley@iconnect.zm                                                                  skype :         arkkilaj                                                                  puh :             Satu + 260 9797 00 397 Jorma + 260 9797 00 222

© Toholammin evl. srk