Arkkiloiden lähettikirje 4/2008                                                                            Syyskuun alussa 2008 Rakkaat Ystävät!

 

Saimme viettää hyvän kesäajan Suomessa. Vierailimme nimikkoseurakunnissamme, sekä muutamissa muissa Sambian työtä tukevissa seurakunnissa. Ilolla osallistuimme Evankeliumijuhlille Kankaanpäässä. Suuri ilo oli nähdä teitä lähetyksen ystäviä. Ilahduimme, kuinka monet rukoilevat puolestamme, kuinka monet lähetyskahvit Sambian työn hyväksi on keitetty, kuinka monta villasukkaa kudottu, puuvenettä nikkaroitu... Kiitokset teille kaikille. Olette äärimmäisen tärkeä osa tätä yhteistä työtä täällä Sambiassa. Heinäkuun saimme nauttia pääosin mökillämme Miekojärvellä, jossa erityisesti nautimme luonnon läheisyydestä. Tyttöjen kesän kruunasi aika serkkujen ja isovanhempien kera.

Levänneinä ja iloisin mielin suuntasimme takaisin tänne Sambiaan elokuun 20. päivä. Tosin mielessä oli tuolloin myös kaksi paluuta jännittävää asiaa. Sambian presidentti, Levy Mwanawasa, julistettiin kuolleeksi kaksi päivää ennen paluutamme. Mietimme, saammeko palata rauhalliseen Sambiaan. Monessa Afrikan maassa vastaava tilanne voisi aiheuttaa suuriakin levottomuuksia. Täällä Sambiassa on kuitenkin ainakin tähän asti ollut aivan rauhallista. Presidentti Mwanawasa oli varsin pidetty. Sambian kansa suhtautuu hänen kuolemaansa haikeana. Onhan vain vajaa kaksi vuotta siitä, kun hänet valittiin uudelle kaudelle presidentiksi.

Toinen mieltämme huolettanut asia oli työluvan puuttuminen.  Senhän piti kuulemamme mukaan olla jo ennen Suomeen tuloamme valmiina, mutta Jorman mennessä leimaa passiin hakemaan, ei työlupa kuulemma ollutkaan selvä. Näin ollen edellisen työlupamme voimassaoloaika päättyi Suomessa olo aikanamme ja palasimme tänne Sambiaan ilman työlupaa. Kauniista puheyrityksistä huolimatta saimme lentokentältä vain kahden vuorokauden maassaololuvan. Koska ensimmäinen päivä meni Jormalla täysin kirkon hiippakunnan kokouksessa, jäi työluvan haku viimeiseen päivään. Huojennukseksemme työlupa oli kuitenkin valmiina odottamassa ja nykyinen työlupamme on siis voimassa kesäkuuhun 2010. Oli siis ilo palata tänne Sambiaan, vaikka pitkä lentomatka osaakin olla uuvuttava. Me vanhemmat tuskin edes torkahdimme, molemmat tytötkin nukkuivat vain noin neljän tunnin yöunet normaalin yhdentoista tunnin sijasta. Kotiin tultuamme tytöt tarkastivat huoneensa ja tärkeät tavaransa. Hetken kuluttua he jo menivät takaportin kautta kavereitaan katsomaan ja eipä aikaakaan kun leikit olivat pihalla käynnissä jatkuen siitä mihin kesäkuussa oli jääty. Olemme hyvin kiitollisia siitä, että tytöillä on hyviä paikallisia ystäviä ihan naapurissa.

 

Sadun ensimmäinen päivä kului kotia järjestellen ja matkalaukkuja purkaen, Jorman päivä kirkon hiippakunnan kokouksessa, joka kestikin yli pimeän tulon. Paljon tärkeää tuli jälleen kokouksessa esille, mutta myös valitettavasti lisääntynyt tyytymättömyys lähetyksen ja kirkon yhteistyöhön. Kirkon väki elää kyllä varsin tiukalla. Vähävaraisella kirkolla ei ole mahdollisuutta maksaa pastoreille tai evankelistoille palkkaa. Lisäksi inflaatio jyllää maassa. Näiden kahden vuoden aikana on monen ruoan hinta noussut 100%. Esim. sambialaisten jokapäiväisen ruoan, maissijauhon, hinta on kohonnut kahden vuoden sisällä 100%. Dieselin hinnannousu nostaa matkakuluja. Myös orpotyössä mm. koulumaksujen nousut ovat nostaneet kuluja huomattavasti ja menojen leikkaamista on jouduttu harkitsemaan. Lusaka on meillekin varsin kallis paikka elää, joten jatkuva ihmetyksen aihe on paikallisten ihmisten toimeentulo.     Moni työasia oli meitä täällä odottamassa. Me vanhemmat jatkamme pääosin samoilla vastuualueilla diakoniatyössä. Erityisesti turvakodin avaamiseen liittyvät suunnitelmat ovat nyt työn alla. Tytöt aloittivat taas koulun 26.8. Sarella on nyt täällä viidennellä luokalla ja oppitunteja on jo kahdeksan joka päivä! Koulupäivän aikana on vain kaksi taukoa, joten varsin tiivistä opetus on. Joanna aloitti myös ison koulun puolella esikoulu-luokalla. Molempien tyttöjen koulu on lähtenyt mukavasti käyntiin. Suomi-koulun syyslukukausi käynnistyy syyskuun ensimmäisenä lauantaina.

 

Evankelisten Opiskelijoiden aktioryhmä Suomesta on ollut vierailemassa täällä Sambiassa. Ilo on ollut saada seurata näitä suomalaisia nuoria välittämässä osaltaan evankeliumin iloa musiikin ja draaman välityksellä. On suuri ilo saada olla tekemässä yhteistä työtä täällä Sambiassa. Kiitämme teitä kaikkia Sambian työn tukijoita ja toivotamme teille siunattua syksyä. Sambian presidentti Mwanawasan hautajaisia vietetään 3. päivä syyskuuta. Päivän tunnussanalla teitä kaikkia muistaen;

Ajasta aikaan luottakaa Herraan, sillä Herra on ikuinen kallio. Jes.26:4

Aurinkoisin terveisin keväisestä ja lämpöisestä Sambiasta,

 

                      Satu ja Jorma Arkkila, Sarella ja Joanna

                      P.O.Box 31921                       Lusaka                      Zambia                                e-mail :          sley@iconnect.zm

© Toholammin evl. srk